Palvelupäällikkö
Haemme palvelupäällikköä
Tulisitko mukaan rakentamaan kasvutarinaamme? Haemme palvelupäällikköä vastaamaan toiminnastamme Vierumäellä.
N-Clean on menestynyt HUMAN POWER -kilpailussa useana vuonna, mikä kuvastaa sitoutumistamme ihmisläheisen ja vastuullisen työelämän kehittämiseen. Vuonna 2024 meidät valittiin ihmisläheisimmäksi työpaikaksi, ja vuonna 2025 sijoituimme kilpailussa kolmannelle sijalle sekä saavutimme 3. sijan Suomen ihmisläheisin työelämäteko -kategoriassa. Nämä tunnustukset heijastavat arvojamme: luottamusta, arvostusta ja yhdessä onnistumista. Etsimme nyt tiimiimme uusia tekijöitä, jotka jakavat arvomme ja haluavat olla osa vastuullista ja ihmisläheistä työyhteisöä.
Palvelupäällikkönä vastaat palvelualueesi kokonaisvaltaisen ja korkeatasoisen siivouspalvelun sujuvuudesta, laadusta sekä henkilöstöjohtamisesta. Vastuualueellasi pääset päämäärätietoisesti kehittämään ja ylläpitämään asiakassuhteita, uusien luomista unohtamatta. Tehtävässä menestymistä tukee aikaisempi kokemus puhtauspalvelualalta sekä esihenkilötyöstä. Ymmärrät talouden tunnuslukuja, ja soveltuva korkeakoulututkinto on voinut antaa sinulle hyvät valmiudet niiden tulkitsemiseen. Myös esihenkilö- ja johtamisopinnot katsotaan eduksi. Arvostamme erityisesti käytännönläheistä alan osaamista, sillä asiakkuus edellyttää vahvaa ymmärrystä operatiivisesta työstä. Olet erityisesti tottunut työskentelemään asiakasrajapinnassa, myynnillisellä otteella. Pystyt nopeasti hahmottamaan asiakkaiden tarpeita tukeaksesi sitä oikeilla palveluratkaisuilla. Sukkelana ja neuvottelutaitoisena verkostoitujana olet nopeasti asiakkaidemme luottopakki vastuualueellasi.
Henkilöstömme mielestä vahvuutemme on matala organisaatio sekä suoraviivainen että ketterä toimintapa. Ideasta toimeenpanoon on usein lyhyt matka. Esihenkilötyö ja johtaminen ovat saaneet paljon kiitosta. Päälliköillä meillä on halu vaikuttaa ja rohkeutta toteuttaa. Vaikka emme olekaan samasta puusta veistettyjä, meitä yhdistää vahva asiakaslähtöinen toimintatapa ja sitoutuneisuus palvelulupauksiimme. Meillä viihdytään, eNPS toimihenkilöillä on 61. Arvostamme toisiamme, meillä työskennellään ja onnistutaan aidosti yhdessä.
Sen lisäksi, että meillä pääsee vaikuttamaan, kehittämään ja kehittymään (todellakin koulutamme arvokkainta voimavaraamme suunnitelmallisesti), tarjoamme kilpailukykyisen palkan henkilöstöeduilla höystettynä. Palvelupäällikön palkka on 3801-4400€/kk riippuen kokemuksestasi. Työskentely kansainvälisessä työympäristössämme on antoisaa ja mielenkiintoista. Vaikka pitkälti työskentelemme suomeksi, kansainvälisessä työympäristössä pääset myös käyttämään työkielenä englantia. Mikä upea mahdollisuus käyttää myös kielitaitoasi! Tukenasi on lämminhenkinen suuri organisaatio ja helposti lähestyttävät kollegat, kirsikkana kakun päällä aivan huikea tiimi!
Työskentelemme joustavasti hybridityömallilla yhdistäen työskentelyä niin asiakkaitamme tavaten, hyödyntäen eri työtiloja toimistoillamme ja kohteissamme sekä välillä rauhassa kotona keskittyen. Työpäivät ovat vaihtelevia, pitkästymään meillä ei pääse. Maisematkin vaihtuvat liikkuessasi alueellasi aktiivisesti. Tehtävä edellyttää voimassa olevaa ajokorttia sekä oman auton käyttömahdollisuutta.
Toivoisimme sinun tuovan mukanasi aktiivista ja jämäkkää onnistuu-asennetta ja kykyä innostaa niin omaa tiimiä kuin kollegoitakin ylittämään asiakkaidemme odotukset. Nautit työskentelystä asiakkaiden kanssa ja se näkyy hyvänä fiiliksenä ja myös tavoitteiden saavuttamisena. Tiimisi odottaa jo sinua!
Lisätietoja työtehtävästä antaa palvelujohtaja Minna Sippola 9.1. kello 14.-16.00 ja 12.1. kello 10.-13.00 puhelimitse 0405791589.
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 25.1.2026. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana.
N-Clean on siivouspalveluyritys, joka tukee asiakkaidensa jokapäiväistä toimintaa puhtaampien ja raikkaampien toimitilojen muodossa. N-Clean on osa ruotsalaisomisteista MIAB -konsernia. Suomessa organisaatiomme kuuluvat N-Clean Oy, N-Cleantech Oy sekä N-Clean Facility Services. Liikevaihtomme yltää vuonna 2025 lähes 79M euroon ja meitä N-Cleanilaisiä työskentelee Suomessa jo yli 2900 ja 100 eri kansalaisuutta.
Lähes 40 vuoden siivousalan ammattitaidolla, henkilökohtaisella palvelulla sekä aktiivisella, aidosti välittävällä kumppanuudella takaamme hotellien, laivojen ja monenlaisten toimitilojen siisteyden. Puhtaan työ- ja asuinympäristön kautta tuemme satojen tuhansien ihmisten hyvinvointia, jolloin asiakkaamme voivat keskittyä olennaiseen eli liiketoimintansa pyörittämiseen.
- Toimialat
- Hallinto / Administration
- Rooli
- Palvelupäällikkö
- Sijainnit
- Heinola, Päijät-Häme
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Päijät-Häme
Liity N-Cleanin iloiseen joukkoon! Join our happy team!
Välitämme työntekijöistämme ja pidämme huolen siitä, että jokainen työntekijä ymmärtää oman roolinsa ja oman työnsä tavoitteet. Panostamme perehdytykseen, sillä hyvä perehdytys on työssä onnistumisen ja viihtyvyyden perusta.
Jokaisella työntekijällämme on mahdollisuus kehittyä ja edetä urallaan oman kiinnostuksensa mukaan. Kannustammekin kaikkia jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen.
We care about our employees and make sure that each employee understands their own role and the goals of their own work. We invest in orientation, because good orientation is the basis for success and comfort at work.
Each of our employees has the opportunity to develop and advance in their careers according to their own interests. We therefore encourage everyone to continuously learn and develop their skills.
N-Clean Oy yrityksenä
N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu siivouspalveluyritys. Vuodesta 2019 N-Clean Oy on ollut osa MIAB-konsernia. Työllistämme yli 2600 henkilöä siivous- ja toimitilapalveluiden tehtävissä edustaen 100 eri kansalaisuutta.
Toimimme valtakunnallisesti Suomessa. Asiakkaitamme ovat mm. hotellit, kylpylät, risteilyalukset, kauppakeskukset, tavaratalot, toimitilat, oppilaitokset, taloyhtiöt sekä marketit. Toimintaamme ohjaavat yrityksen arvot ja niistä johdetut toimintaohjeet. Tarjoamme sinulle moninaisen työyhteisön.