Vastaanottoassistentti
Haemme vastaanottoassistenttia
Tulisitko mukaan rakentamaan kasvutarinaamme? Haemme vastaanottoassistenttia Turkuun kansainväliseen toimintaympäristöön.
N-Clean on valittu HUMAN POWER 2024 -kilpailussa ihmisläheisimmäksi työpaikaksi. Tämä arvostettu tunnustus heijastaa arvojamme: luottamus, arvostus ja sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin. Etsimme nyt uutta tiiminjäsentä, joka jakaa arvomme ja haluaa olla osa vastuullista ja ihmisläheistä työyhteisöämme.
Vastaanottoassistenttina vastaat muun muassa asiakkaan konsernin puhelinvaihteen hoidosta ja asiakaspalvelusta, vieraiden vastaanotosta sekä vastaanottoaulan toiminnasta, päivystyksestä ja kehittämisestä. Työhösi kuuluu myös sähköpostiviestien käsittely, postin hallinta, paperilaskujen skannaus, kuriirilähetykset sekä kulunvalvonta ja avainhallinta (perusmuotoisen turvallisuusselvityksen edellyttäen). Lisäksi huolehdit sisäisten asiakkaiden palvelusta, kuten kokoustilavarauksista ja tarjoilutilauksista, laskujen tarkastuksesta sekä muista avustavista toimistotehtävistä. Osana tehtävääsi kehität myös omaa työtäsi ja edistät prosessien sujuvuutta.
Odotamme sinulta kaupallista peruskoulutusta sekä vahvaa asiakaspalveluosaamista. Työssä menestyminen edellyttää MS Office -ohjelmien (Word, Excel, PowerPoint, Outlook, Teams) sujuvaa hallintaa. Muut työssä tarvittavat järjestelmät perehdytetään. Tehtävässä tarvitaan lisäksi sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, ja muu kielitaito katsotaan eduksi.
Tarjoamme sinulle toistaiseksi voimassa olevan ja kokoaikaisen työsuhteen (37,5 tuntia viikossa) kansainvälisessä työympäristössä. Työtä tehdään arkisin viitenä päivänä viikossa, 7,5 tuntia päivässä kello 8.00–16.00 välisenä aikana. Palkka määräytyy kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti ja on 2177–2467 €/kk kokemuksesta riippuen. Työ alkaa 2.1.2026 perehdytyksellä.
Toivoisimme sinun tuovan mukanasi aktiivista ja jämäkkää onnistuu-asennetta sekä palveluasennetta, joka ylittää asiakkaidemme odotukset. Nautit työskentelystä asiakkaiden kanssa, ja se näkyy hyvänä fiiliksenä sekä tavoitteiden saavuttamisena.
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 24.11.2025. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävästä antaa palvelujohtaja Merja Alatalo puhelimitse (0405582833) perjantaina 14.11. klo 13.30–15.00 sekä maanantaina 17.11. klo 9.30–11.00.
N-Clean on siivouspalveluyritys, joka tukee asiakkaidensa jokapäiväistä toimintaa puhtaampien ja raikkaampien toimitilojen muodossa. N-Clean on osa ruotsalaisomisteista MIAB -konsernia. Suomessa organisaatiomme kuuluvat N-Clean Oy, N-Cleantech Oy sekä N-Clean Facility Services. Liikevaihtomme yltää vuonna 2025 lähes 79M euroon ja meitä N-Cleanilaisiä työskentelee Suomessa jo yli 2900 ja 100 eri kansalaisuutta.
Lähes 40 vuoden siivousalan ammattitaidolla, henkilökohtaisella palvelulla sekä aktiivisella, aidosti välittävällä kumppanuudella takaamme hotellien, laivojen ja monenlaisten toimitilojen siisteyden. Puhtaan työ- ja asuinympäristön kautta tuemme satojen tuhansien ihmisten hyvinvointia, jolloin asiakkaamme voivat keskittyä olennaiseen eli liiketoimintansa pyörittämiseen.
- Toimialat
- Hallinto / Administration
- Sijainnit
- Turku, Varsinais-Suomi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Liity N-Cleanin iloiseen joukkoon! Join our happy team!
Välitämme työntekijöistämme ja pidämme huolen siitä, että jokainen työntekijä ymmärtää oman roolinsa ja oman työnsä tavoitteet. Panostamme perehdytykseen, sillä hyvä perehdytys on työssä onnistumisen ja viihtyvyyden perusta.
Jokaisella työntekijällämme on mahdollisuus kehittyä ja edetä urallaan oman kiinnostuksensa mukaan. Kannustammekin kaikkia jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen.
We care about our employees and make sure that each employee understands their own role and the goals of their own work. We invest in orientation, because good orientation is the basis for success and comfort at work.
Each of our employees has the opportunity to develop and advance in their careers according to their own interests. We therefore encourage everyone to continuously learn and develop their skills.
N-Clean Oy yrityksenä
N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu siivouspalveluyritys. Vuodesta 2019 N-Clean Oy on ollut osa MIAB-konsernia. Työllistämme yli 2600 henkilöä siivous- ja toimitilapalveluiden tehtävissä edustaen 100 eri kansalaisuutta.
Toimimme valtakunnallisesti Suomessa. Asiakkaitamme ovat mm. hotellit, kylpylät, risteilyalukset, kauppakeskukset, tavaratalot, toimitilat, oppilaitokset, taloyhtiöt sekä marketit. Toimintaamme ohjaavat yrityksen arvot ja niistä johdetut toimintaohjeet. Tarjoamme sinulle moninaisen työyhteisön.