Palkanlaskija
Tulisitko mukaan rakentamaan N-Cleanin kasvutarinaa?
Haluatko kasvaa palkkahallinnon ammattilaiseksi?
N-Clean on siivouspalveluyritys, joka tukee asiakkaidensa jokapäiväistä toimintaa huolehtimalla toimitilojen puhtaudesta ja viihtyvyydestä. N-Clean on osa ruotsalaisomisteista MIAB Grouppia ja Suomessa organisaatiomme kuuluvat N-Clean Oy, N-Cleantech Oy sekä N-Clean Facility Services. Liikevaihtomme saavutti vuonna 2024 yli 70 miljoonaa euroa, ja meitä N-Cleanilaisiä työskentelee Suomessa jo yli 2 600 edustaen 100 eri kansalaisuutta.
Vahva ihmisläheinen kulttuurimme sai tänä vuonna myös arvostetun tunnustuksen:
N-Clean on valittu HUMAN POWER 2024 -kilpailussa ihmisläheisimmäksi työpaikaksi. Tämä arvostettu tunnustus heijastaa arvojamme – luottamus, arvostus ja sitoutuminen – ja motivoi meitä edelleen kehittämään työyhteisöämme.
Oletko kiinnostunut palkkahallinnon tehtävistä ja etsit mahdollisesti opintoihin harjoittelupaikkaa tai kesätöitä?
Haemme palkkahallintoon harjoittelijaa/kesätyöntekijää. Meillä voit suorittaa opintoihin liittyvän palkkahallinnon harjoittelusi. Tarjoamme myös mahdollisuutta harjoittelun lisäksi työskennellä meillä kesän ajan palkkahallinnon tiimin kesälomasijaisena. Kesätyö on kokoaikainen 37,5 tuntia/vko, 1.6.-31.8.2025 ajalla. Harjoittelun ajalta voimme sopia työajan yksilöllisesti.
Odotamme sinulta
Tehtävässä menestyäksesi sinulla on kykyä pitää monia lankoja käsissäsi sekä taitoa hahmottaa kokonaisuuksia, ja olet joustava sekä organisointikykyinen. Olet tarkka ja ammattimainen sekä yhteistyökykyinen. Omaat hyvän paineensietokyvyn, sinulla on ratkaisukeskeinen työskentelyote ja viet asiat määrätietoisesti loppuun saakka.
Tehtävässä onnistumisen edellytys on kyky työskennellä tavoitteellisesti, sekä itseohjautuvasti, että yhdessä tiimisi kanssa. Tämän lisäksi arvostamme hyvää asennettasi ja motivaatiotasi oman työsi asiantuntijuuden kehittämiseen. Työskentelemme sujuvalla suomen kielellä, mutta myös englannin kielen kirjallinen ja suullinen taito on välttämätön.
Mitä tarjoamme?
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työtehtävän, jossa on paljon mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä palkkahallinnon ammattilaiseksi. Tukenasi on palkkahallinnon ammattilaisista koostuva tiimi. Vaikka arki on välillä hektistä, mahtavien tiimikavereiden kanssa ratkot yhdessä haastavammatkin tilanteet.
Olet osa palkkahallinnon tiimiä ja vastaat yhdessä muun tiimin kanssa kuukausi- ja tuntipalkkojen oikeellisuudesta ja oikea-aikaisuudesta. Tehtäviisi kuuluu lisäksi mm. poissaolojen hallinta sekä hakemusten ja ilmoitusten tekeminen Kelaan, vakuutusyhtiöille ja muille viranomaisille. Osa työtä on myös esihenkilöiden ohjeistaminen palkka- ja työsuhdeasioissa.
Toimistomme sijaitsee Turun linnan kupeessa hyvien kulkuyhteyksien varrella, työskentelemme joustavasti hybridityömallilla joten myös etätyö on meillä mahdollista.
Hae nyt, jos uskot tämän roolin olevan sinulle sopiva – odotamme innolla hakemustasi!
Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 28.2.2025.
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa palkkahallintopäällikkö Jaana Salo,
jaana.salo@nclean.fi, 040-550 6957.
N-Clean on siivouspalveluyritys, joka tukee asiakkaidensa jokapäiväistä toimintaa puhtaampien ja raikkaampien toimitilojen muodossa. N-Clean on osa ruotsalaisomisteista MIAB -konsernia. Suomessa organisaatiomme kuuluvat N-Clean Oy, N-Cleantech Oy sekä N-Clean Facility Services. Liikevaihtomme ylitti vuonna 2024 70M€ ja meitä N-Cleanilaisiä työskentelee Suomessa jo yli 2 600 edustaen 100 eri kansalaisuutta.
Lähes 40 vuoden siivousalan ammattitaidolla, henkilökohtaisella palvelulla sekä aktiivisella, aidosti välittävällä kumppanuudella takaamme hotellien, laivojen ja monenlaisten toimitilojen siisteyden. Puhtaan työ- ja asuinympäristön kautta tuemme satojen tuhansien ihmisten hyvinvointia, jolloin asiakkaamme voivat keskittyä olennaiseen eli liiketoimintansa pyörittämiseen.
- Toimialat
- Hallinto / Administration
- Rooli
- Muu toimihenkilö
- Sijainnit
- Varsinais-Suomi, Turku
- Työsuhteen tyyppi
- Osa-aikainen
Liity N-Cleanin iloiseen joukkoon! Join our happy team!
Välitämme työntekijöistämme ja pidämme huolen siitä, että jokainen työntekijä ymmärtää oman roolinsa ja oman työnsä tavoitteet. Panostamme perehdytykseen, sillä hyvä perehdytys on työssä onnistumisen ja viihtyvyyden perusta.
Jokaisella työntekijällämme on mahdollisuus kehittyä ja edetä urallaan oman kiinnostuksensa mukaan. Kannustammekin kaikkia jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen.
We care about our employees and make sure that each employee understands their own role and the goals of their own work. We invest in orientation, because good orientation is the basis for success and comfort at work.
Each of our employees has the opportunity to develop and advance in their careers according to their own interests. We therefore encourage everyone to continuously learn and develop their skills.
N-Clean Oy yrityksenä
N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu siivouspalveluyritys. Vuodesta 2019 N-Clean Oy on ollut osa MIAB-konsernia. Työllistämme yli 2400 henkilöä siivous- ja toimitilapalveluiden tehtävissä. Toimimme valtakunnallisesti Suomessa. Asiakkaitamme ovat mm. hotellit, kylpylät, risteilyalukset, kauppakeskukset, tavaratalot, toimitilat, oppilaitokset, taloyhtiöt sekä marketit. Toimintaamme ohjaavat yrityksen arvot ja niistä johdetut toimintaohjeet. Tarjoamme sinulle moninaisen työyhteisön.
Palkanlaskija
Tulisitko mukaan rakentamaan N-Cleanin kasvutarinaa?
Hakemuslomakkeen lataaminen