
Vilhelmina
Palkanlaskija, aiemmin kerroshoitajaOlen Vilhelmina. Olen työskennellyt N-Cleanillä vuodesta 2015 lähtien kerroshoitajana ja ryhmän vanhimpana eri hotellikohteissa. Päädyin N-Cleanille Turun alueella olleen yleisen haun kautta lukion jälkeen, matkusteltuani ensin jonkin aikaa ja miettien seuraavia suunnitelmiani. Halusin päästä töihin tekemään jotain konkreettista ja aluksi suunnitelma siivoustyöstä olikin väliaikainen. Lopulta jäin hotellisiivouksen pariin vähän pidemmäksi aikaa, kun kerroshoitotyö vei mukanaan ja pikkuhiljaa sain lisää vastuuta ryhmän vanhimpana ja pääsin kehittymään eteenpäin. Olin jo kovaa vauhtia etenemässä kohdeohjaajaksi, mutta tradenomin opinnot muuttivat suunnitelmani.
Keväällä 2019 sain mahdollisuuden
suorittaa opintoihini liittyvän harjoittelun palkkahallinnossa, jonka jälkeen jatkoin kesälomatuuraajana elokuun loppuun asti. Tämän jälkeen jatkoin osa-aikaisena palkanlaskijana kunnes keväällä 2020 minulle tarjottiin kokoaikaista työsuhdetta palkkahallinnon tiimistä. Tavanomaiseen työpäivääni kuuluu mm. palkkakorjausten
tekemistä, lopputilimaksatusta, postin käsittelyä, arkistointia, esimiesten
muistuttelua ja ohjeistusta eri palkanmaksuun liittyvistä toimenpiteistä ja
dokumenteista.
N-Cleanillä
on ollut mahdollisuus päästä koko ajan oppimaan jotain uutta, sekä vanhassa
kerroshoitajan roolissa että tässä uudessa roolissani palkkahallinnossa. Tällä
hetkellä teen asioita, jotka tukevat nykyisiä opintojani, mikä on erityisen
motivoivaa ja innostavaa. On ollut hienoa päästä tekemään harjoittelu jo
itselle tuttuun yritykseen. Vuosien saatossa kaikki N-Cleanillä vastaan tulleet
ihmiset ovat olleet mukavia ja mukava työyhteisö on ollut aina tärkeä tekijä
viihtymisessä. Kaikki on sujunut N-Cleanillä aina hyvin ja asiat ovat
toimineet.
Haluaisin
sanoa alalle ja N-Cleanille hakeutuville työnhakijoille, että työ on todella palkitsevaa,
erityisesti siksi koska se on niin konkreettista, eikä työt tule kotiin työpäivän päätyttyä. Vastuutakin voi halutessaan saada ja
töitä saa tehdä niin paljon kuin itse on halukas. Mielestäni siivousala on ylipäätään täysin
aliarvostettu ala, sillä myös tällä alalla on yllättävän paljon mahdollisuuksia
edetä uralla ja kehittyä ammattilaisena. Olen itsekin päässyt kehittymään ja kouluttautumaan
N-Cleanillä. Olen muun muassa ollut mukana N-Cleanin omassa
ohjaajakoulutusohjelmassa OHKO:ssa. Muiden koulutukseen osallistuneiden
tapaaminen ja hallinnollisten prosessien oppiminen oli koulutusohjelmassa
antoisinta. On hienoa, että työntekijöille mahdollistetaan kehittyminen ja
eteneminen uralla.